NääsPeksi 1999 syksy – Tarina

Phileas Fogg ei koskaan oikein palautunut matkastaan maailman ympäri. Sini Piian hajareisin ja sähkövirralla antamasta hoidosta huolimatta hänen loppunsa on lähellä. Kuolinvuoteellaan Fogg antaa pojalleen Phileas Fogg juniorille tehtäväksi kiertää maailma samoja jälkiä ja korjata isän tekemät virheet. Aikaa on 80 päivää, ja ellei Fogg jr saa tehtävää suoritetuksi, perintö menee hoitsulle. Sanomattakin on selvää, että hoitsu lähtee myös matkaan heittelemään kapuloita rattaisiin, mutta ei hätää: Foggilla on apuna isänsä nyt jo iäkäs matkakumppani Passepartout. Kaikissa mahdollisissa paikoissa he tapaavat myös kaksi turistia, ja baarimikkokin näyttää oudon tutulta.

Ranskassa Foggin tehtävänä on haastaa kuuluisa kokki sotaan. Yleisö äänestää käsiohjelmilla oranssin keittiön mustan makkaran voittajaksi. Juhlinnan sijasta matkakumppanimme suuntaavat Intiaan lähtevään kilttiin junaan, joka muutuu laivaksi, kunhan vain kaivetaan melat mekosta. Perillä Intiassa Folke West neuvoo reitin Bundelkundiin. Kiouni-norsua moikatessa poiketaan myös MahaRastan ja prinsessa Aoudan häissä – kohtalokkain seurauksin. Kiounin tallottua jalkoihinsa MahaRastan joutuvat Fogg, Passe, Aouda, Kiounin molemmat päät ja jopa Folke paaluihin poltettaviksi. Passen oikea käsi Tico kuitenkin pelastaa. Aouda päätyy miehille matkaseuraksi, vaikka joutuukin seuraamaan resiinalla ruotsalaista junaa.

Hong Kongissa Ticolla ja Aoudalla on jotain peliä. Perhosenmetsästykseen mahtuu kuitenkin mukaan vain kaksi, joten Passe jää Tom Cruisen baariin matkailemaan ihan tosissaan. Hoitsu myy postikortteihin kummia merkkejä ja Tripin kaupan päälle. Matka jatkuu Japaniin, jossa Foggin tehtävänä on hoitaa anteeksipyyntö isänsä puolesta. SormiNapsilla katkeaa ensin sormi, sitten koko käsi ja sitten ollaankin jo teknokättä vailla. Onneksi Aoudasta kuoriutuu pesunkestävä kissanainen, joka selvittää laserviidakon helposti.

Veikka Gustafssonin piirtoheittimellä tapahtuva siirtyminen Amerikkaan johtaa aikahyppyyn. Fogg tapaa isänsä, Passe itsensä ja Aouda kaimansa saluunassa, jossa Daltonitkin juhlivat. Onneksi tiedemies korjaa piirtoheittimen takaisin aikakoneeksi. Paha vain, että aikahypyssä Foggin eläimellinen puoli tulee esiin, ja hänestä tulee leijona. Piirrossarjan tuleva päätähti vetoaa kuitenkin kissanaiseen Aoudassa, ja Passe Ticoineen sekä Sini Piika ja mademoiselle Plastique (keltainen kumihanska) elävät onnellisena elämänsä loppuun Foggin perinnön kanssa.

NääsPeksi