Hae mukaan vuoden 2019 NääsPeksin rainabändiin!


Oletko aina hinkunut soittamaan Janos Valmusen Bussipysäkkiä kymmenhenkisessä bändissä, poikkeuksellisesti pukeutuneena monisatapäiselle yleisölle? Sujuuko improvisointi omalla tai jonkun toisen instrumentilla? Kiinnostaako hassuttelu lavan laidalla ja välillä myös lavalla? Onko linja-autossa tunnelmaa?

Jos vastasit edellisiin ”Todellakin!” ja koet lisäksi olevasi speksikäs tyyppi, olet etsimämme henkilö. Haemme soittajia ja laulajia kaikenlaisiin tehtäviin. Viime vuosina bändissä on nähty mm. rumpaleita, kitaristeja, kiipparisteja, viulisteja, perkussionisteja, torvisteja, taustalaulajia jne… jopa basisteja! Useamman kuin yhden instrumentin taitaminen katsotaan ehdottomasti eduksi ja speksibändissä ennennäkemättömät soittimet ovat myös erittäin tervetulleita.

Produktion esityspäivät sijoittuvat marrraskuun jälkimmäiselle puoliskolle, mutta treenikausi alkaa jo heinäkuussa. Tampereen lisäksi produktio esitetään todennäköisesti ainakin Turussa ja
Oulussa. Harjoituskaudella on vähintään kaksi täyspäiväistä harjoitusviikonloppua normaaleiden, kerran viikossa olevien arki-iltatreenien lisäksi.

Ilmianna itsesi (ja ystäväsi) ja soittimesi bändin maestroille. Lähetä sähköpostia otsikolla ”Speksibändihakemus”osoitteeseen speksibandi19@gmail.com. Kerro viestissä lyhyesti itsestäsi
ja musisointitaustoistasi. Samasta osoitteesta saat myös halutessasi lisää informaatiota NääsPeksiin ja speksibändiin liittyvistä aiheista.
Hakuaikaa on 30.6.2019 asti, mutta älä kuitenkaan jää raapimaan päätäsi turhan päiten, vaan hae toki ripeästi.
Jos haluu päästä, on pakko hakee!

Roughly the same in English:

If you are a great musical talent or an abnormally fantastic person, apply to Nääspeksi theatre band of 2019! Improvisation skills are
required as the band will need them during the shows. The applicant should also have a Finnish language level of C1 or higher as all the
communication will happen in Finnish… Except if you are an epic sax guy who speaks the international language of music and loose hips!