« Takaisin

Hae mukaan NääsPeksin 2020 rainabändiin!

Oletko aina hinkunut soittamaan Janos Valmusen Bussipysäkkiä kymmenhenkisessä bändissä, poikkeavasti pukeutuneena tuhansille ihmisille? Sujuuko improvisointi omalla tai jonkun toisen instrumentilla? Kiinnostaako hassuttelu lavan laidalla ja välillä myös lavalla? Onko linja-autossa tunnelmaa?
Jos vastasit edellisiin “Todellakin!” ja koet lisäksi olevasi speksikäs tyyppi, olet etsimämme henkilö! Haemme soittajia ja laulajia kaikenlaisiin tehtäviin. Viime vuosina bändissä on nähty mm. rumpaleita, kitaristeja, kiipparisteja, viulisteja, perkussionisteja, torvisteja, taustalaulajia jne… jopa basisteja! Useamman kuin yhden instrumentin taitaminen katsotaan ehdottomasti eduksi ja speksibändissä ennennäkemättömät soittimet ovat myös erittäin tervetulleita.
Produktion esityspäivät tulevat sijoittumaan marrras-joulukuun paikkeille, mutta bändin treenikausi alkaa jo kesän aikana. Tampereen lisäksi produktio esitetään tänä vuonna ainakin Helsingissä ja Oulussa. Harjoituskaudella pyrimme treenaamaan kerran viikossa arki-iltana, mutta tämän lisäksi syksyn aikana tulee olemaan kaksi harjoitusviikonloppua.
Ilmianna itsesi (ja ystäväsi) ja soittimesi bändin maestroille. Lähetä sähköpostia otsikolla “Speksibändihakemus” osoitteeseen speksibandi@gmail.com. Kerro viestissä lyhyesti itsestäsi ja musisointitaustoistasi. Samasta osoitteesta saat myös halutessasi lisää informaatiota NääsPeksiin ja speksibändiin liittyvistä aiheista. Hakuaikaa on 29.6.2020 asti, mutta älä kuitenkaan jää raapimaan päätäsi turhan päiten, vaan hae toki ripeästi.

NääsPeksi