NääsPeksi 2016 (Turku, Sigyn-sali) 26.11.2016 kello 21:00


Valitettavasti tämän tapahtuman online-myynti on päättynyt.

Renessanssin siemen itää 1400-luvun Firenzessä. Taiteilijat kamppailevat omien edistyksellisten ajatustensa ja konservatiivisen kirkon ristipaineessa.

Kardinaali Agusta Vespasianus on tilannut muotokuvan suurelta taiteilijalta da Linssilta. Yleisnero on kuitenkin kiinnostunut astronomiasta ja hänen mesenaattinsa on valmis tekemään lähes mitä tahansa valistuksen eteen. Onneksi nuori rakkaus vie huomion räjähdysalttiilta tilanteelta, kun da Linssin oppipoika Fiat kohtaa lapsuudenihastuksensa.

Murtuuko da Linssi kirkon paineen alla? Miten Fiat ratkaisee ystävänsä kanssa naisongelmansa? Suuria tunteita, maailmaa mullistavia ideoita, inkvisition välttelyä… ja nilkkoja. Suurten vaikuttajien maineet ovat hulvattomasti vaakalaudalla tämän vuoden NääsPeksissä:

Naamat Taulussa

Esitys alkaa klo 18.00 ja kestää väliajan kanssa noin kolme tuntia. Ovet aukeavat noin puoli tuntia ennen esityksen alkua ja paikkavarauksia lukuun ottamatta istumapaikat täytetään vapaasti saapumisjärjestyksessä.

Pääsylippujen hinnat ovat 18€, ja opiskelijoille 15€. Oikeutus opiskelija-alennukseen tarkastetaan ovilla, varauduthan esittämään voimassa olevan opiskelijakortin. Jos ostat lippuja yli 180 eurolla (esim. 10 peruslippua) Tampereen, Turun tai Porin esityksiin, saat 10% alennuksen kuponkikoodilla speksi2016-alennus. Mikäli haluat erityisesti tukea NääsPeksin tekemistä, on valittavanasi 30€ hintainen kannatuslippu, jonka hintaan sisältyy painettu käsiohjelma. Painetut käsiohjelmat ovat maksullisia ja niitä myydään esityspaikalla käteisellä hintaan 2€, sähköinen käsiohjelma on luettavissa veloituksetta osoitteessa www.naaspeksi.fi. Esityksessä on väliaikamyynti. Narikkamaksu on 2€ käteisellä.

On aika huutaa OMSTART! Lämpimästi tervetuloa!

Etkö saanut lippuja sähköpostiisi? Tarvitsetko apua lippujen ostossa? Lue tästä lisäohjeita!

Miten ostan pääsylippuja?

Lipunmyynti yksityisille katsojille tapahtuu NääsPeksin lippukaupan kautta; jos teet tilausta isolle ryhmälle, ks. seuraava kysymys. Löydät haluamasi näytöksen myyntisivulle produktion omilta sivuilta tai Tapahtumakalenterista. Myyntisivulla voit varata Ostoskoriin haluamasi määrän eri hintaryhmien lippuja. Varaamisen jälkeen siirrytään Kassalle, jossa liput (ja muut ostoskoriin lisätyt tuotteet) maksetaan Maksukaistan avulla. Onnistuneen maksun jälkeen Maksukaista lähettää maksuvahvistuksen sähköpostiisi, ja lisäksi NääsPeksin nettikauppa toimittaa lippujen latauslinkin erillisessä sähköpostissa; jos jälkimmäistä sähköpostia ei kuulu 24 tunnin sisällä, ks. kysymys ”Maksoin tilauksen, mutta en saanut lippujen latauslinkkiä sähköpostiini – mistä liput?”

Miten teen ryhmälipputilauksen?

Jos teet tilausta isolle ryhmälle (yhteenlaskettu hinta vähintään 180€) Tampereen, Turun tai Porin esityksiin, saat jokaisesta lipusta 10% ryhmäalennuksen syöttämällä Ostoskorissa kuponkikoodin speksi2016-alennus.

Miten liput toimitetaan?

Onnistuneen maksusuorituksen jälkeen liput toimitetaan sähköisesti: tilaustoimituksen linkki ”Katso tämä lippu” ohjaa henkilökohtaiselle lippusivulle. Tunnistat liput QR-koodista, jonka alla lukee mm. tilausnumero ja oma nimesi. Lippusivun voi ladata PDF-muodossa ja tulostaa paperille tai esittää sellaisenaan esimerkiksi puhelimen näytöltä.

Maksoin tilauksen, mutta en saanut lippujen latauslinkkiä sähköpostiini – mistä liput?

Toisinaan (varsinkin gmail.comin ja hotmail.comin käyttäjillä) tilaustoimitus luokitellaan roskapostiksi eikä se tule perille. Ensin kannattaa siis tarkastaa roskapostikansio. Jos epäilet, että tilaus on mennyt pieleen, voit aina lähettää sähköpostin osoitteeseen liput@naaspeksi.fi ja selvitämme asian. Ovella voimme tarkistaa lippusi myös nimesi perusteella, mutta tämä on hitaampaa ja suosittelemme siksi em. toimenpiteitä.

Ostin liput vahingossa väärään näytökseen – voinko muuttaa päivämäärää?

Päivämäärän muuttaminen onnistuu, jos muuna päivänä järjestettävässä esityksessä on riittävästi tilaa. Lähetä sähköpostia osoitteeseen liput@naaspeksi.fi.

En pystykään käyttämään lippujani – voinko peruuttaa tilaukseni tai myydä lippuni eteenpäin?

Omien lippujen jälleenmyynti on sallittua ja suositeltavaa silloin, jos itse estyt käyttämästä lippujasi, mutta NääsPeksi ei ota siitä vastuuta. Virhetilanteiden varalta ostajalle kannattaa kertoa, millä nimellä ja mahdollisilla alennuksilla lippu on alunperin ostettu. Tilauksen peruuttaminen on mahdollista siten, että ostetut liput mitätöidään ja rahat palautetaan ostajalle, mutta sopimusehtojen puitteissa NääsPeksi ei ole tähän velvoitettu. Jos joudut peruuttamaan tilauksen esimerkiksi sairastumisen tai muun äkillisen syyn vuoksi, ole yhteydessä mahdollisimman pian osoitteeseen liput@naaspeksi.fi, niin selvitämme asian!

En löytänyt vastausta mieltäni kutkuttavaan kysymykseen lipunmyynnistä – mikä neuvoksi?

Lähetä viesti osoitteeseen liput@naaspeksi.fi. Olemme varautuneet kaikkeen.