DIspeksi


DIspeksi eli Drama ad Infinitum-speksi on perustettu vanhainkodin bingokerhossa seniorispeksiläisten kulttuurityhjiön täyttämiseksi ja mielekkääksi saattohoitotoiminnaksi varsinaisesta speksistä irrottautumiseen.

Ensimmäisen kerran DIspeksin nimellä esitettiin “Anssi Kelan on kuoltava” -speksi keväällä 2014, tätä ennen NääsPeksin alumnit olivat jo kerran aiemmin toteuttaneet Indiana Jones- aiheisen minispeksin, jota voitaneen pitää historiallisesti ensimmäisenä DIspeksinä. 2015 oli vuorossa Valtteri Valkosen kasvutarina harmaasta DI:stä moraalittomaksi pontikkakeisariksi. Vuonna 2016 speksattiin Osat Vaihtaen, jossa toisen maailmansodan brittilentäjä tekee pakkolaskun ja sekoittaa idyllisen natsivallan alaisen ranskalaisen kyläyhteisön. Samaa ajankuvaa oli havaittavissa myös seuraavana vuonna, kun arkeologin ilmalaiva ei lentänytkään ilman vaivoja: Kirottua! Muumio Zeppeliinissä!

DIspeksi esiintyy

Produktiona nuorekkaan DIspeksin aikataulu hakee vielä muotoaan, mutta tavallisesti esityskausi sijoittuu alkuvuoteen, tammi–helmikuuhun, jolloin keikkapaikkana on Messukylän työväenopiston suuri sali. Esityksiä on ollut kaksi tai kolme kappaletta ja loppubileet ovat olleet eeppiset.

DIspeksi on NääsPeksiä pienempi ja modulaarisempi produktio. Ei ole mahdotonta, että yleisön tai tekijöiden pyynnöstä näytelmä tekee comebackin lavalle kantaesityskauden jälkeenkin.

Miten pääsee mukaan?

DIspeksin tekijät ovat NääsPeksistä eläköityneitä, kauniita ja lahjakkaita speksin supertähtiä. Kaikki NääsPeksaamisen lopettaneet ovat tervetulleita mukaan ja ensimmäiseksi kannattaakin liittyä NääsPeksin alumnien sähköpostilistalle.